Seuraavassa termit esitetään aiheenmukaisessa järjestyksessä.

Euroopan unioni syntyi Maastrichtin sopimuksella vuonna 1993. Sopimuksen mukaan se merkitsee "uutta vaihetta kehityksessä yhä läheisemmän Euroopan kansojen välisen liiton luomiseksi". Se jakautuu kolmeen pilariin, joista ensimmäinen kattaa perinteisen yhteisöulottuvuuden (yhteinen maatalouspolitiikka, liikenne, sisämarkkinat jne.), toinen edustaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja kolmas yhteistyötä poliisi- ja oikeusasioissa. Toinen ja kolmas pilari eroavat ensimmäisestä pilarista niihin sovellettavien määräysten osalta.

Euroopan yhteisö perustettiin Maastrichtin sopimuksella Euroopan talousyhteisön tilalle. Euroopan yhteisö toimii muun muassa seuraavilla aloilla: maatalous, tulliliitto, ympäristö, liikenne, kilpailu, henkilöiden vapaa liikkuvuus, kuluttajansuoja, rahapolitiikka ja yhteinen kauppapolitiikka. Kaikki nämä politiikan alat muodostavat niin kutsutun ensimmäisen pilarin (eli yhteisöpilarin). Tämän pilarin ulkopuolelle jäävät yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa, joihin sovelletaan eri sääntöjä.

Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992, ja se tuli voimaan 1. marraskuuta 1993. Se liitti yhteen yhdeksi kokonaisuudeksi � Euroopan unioniksi � yhteisöt, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä yhteistyön oikeus- ja sisäasioissa. Sillä perustettiin talous- ja rahaliitto (EMU) sekä yhteinen raha (euro). Lisäksi siinä vahvistettiin Euroopan kansalaisuuden käsite. Sen perusteella myös otettiin käyttöön tiettyjä asioita koskeva neuvoston ja parlamentin yhteispäätösmenettely, joka lisäsi Euroopan parlamentin osallistumista lainsäädännön laatimiseen.

Amsterdamin sopimus allekirjoitettiin 2. lokakuuta 1997, ja se tuli voimaan 1. toukokuuta 1999. Sillä muutettiin Maastrichtin sopimusta etenkin Euroopan unionin tulevaa laajentumista varten. Siihen sisältyy muun muassa joustavuuslauseke, joka mahdollistaa tietyin ehdoin tiettyjen jäsenvaltioiden välisen tiiviimmän yhteistyön. Lisäksi osa kolmannen pilarin henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevista aloista siirrettiin ensimmäiseen pilariin (yhteisöpilariin). Sopimuksella luotiin yhteisön työllisyyspolitiikka ja yhteisön toimielinten asiakirjoihin tutustumista koskevat yleiset periaatteet sekä laajennettiin yhteispäätösmenettelyn käyttöä ja määräenemmistöön perustuvaa neuvoston päätöksentekoa.

Toissijaisuus- eli läheisyysperiaatteen tarkoituksena on varmistaa, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia. Sitä noudatetaan tutkimalla jatkuvasti, onko perusteltua toimia yhteisön tasolla, kun otetaan huomioon kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason suomat mahdollisuudet. Käytännössä toissijaisuus merkitsee sitä, että unioni ryhtyy toimiin aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, vain siinä tapauksessa, että sen toiminta on tehokkaampaa kuin kansallisen, alueellisen tai paikallisen tason toiminta. Toissijaisuusperiaate liittyy läheisesti suhteellisuusperiaatteeseen, jonka mukaan unionin ei tule ryhtyä toimiin, jotka eivät ole välttämättömiä unionista tehdyn sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Euroopan parlamentissa kokoontuvat unionin 370 miljoonan kansalaisen edustajat. Vuodesta 1979 lähtien parlamentti on valittu yleisillä välittömillä vaaleilla, ja sen 626 edustajanpaikkaa jaetaan jäsenvaltioiden asukasmäärien mukaan kuitenkin niin, että jakaumaa on korjattu väkiluvultaan pienempien maiden hyväksi.

Parlamentin päätehtävät ovat seuraavat:

· Se osallistuu eri menettelyjen kautta lainsäädännön laatimiseen neuvoston kanssa, usein sen rinnalla lainsäätäjänä.

· Se valvoo unionin toimintaa sekä komission hyväksymistä koskevien valtuuksiensa avulla (joihin kuuluu komission erottamisoikeus) että kirjallisilla ja suullisilla kysymyksillä, joita se voi esittää komissiolle ja neuvostolle.

· Se jakaa budjettivallan neuvoston kanssa. Parlamentti hyväksyy vuosittaisen talousarvion, josta parlamentin puhemiehen allekirjoitus tekee lainvoimaisen, ja valvoo sen toteuttamista äänestämällä vastuuvapauden myöntämisestä komissiolle.

Parlamentti voi perustaa väliaikaisia tutkintavaliokuntia, joiden valtuudet eivät rajoitu yhteisön toimielinten toiminnan tutkimiseen vaan voivat koskea myös jäsenvaltioiden toimia yhteisön politiikkojen toteuttamiseksi.

Parlamentin jäsenet valitaan vaaleilla valtakunnallisilta tai alueellisilta ehdokaslistoilta maasta riippuen.

Euroopan unionin neuvosto on unionin tärkein päätöksentekoelin. Se muodostuu niistä 15 jäsenvaltion ministereistä, jotka kulloinkin vastaavat esityslistalla olevasta asiasta: ulkoasioista, maataloudesta, teollisuudesta, liikenteestä jne. Kukin jäsenvaltio toimii vuorollaan neuvoston puheenjohtajana kuuden kuukauden ajan. Neuvoston päätökset valmistellaan jäsenvaltioiden pysyvien edustajien komiteassa (Coreper), jota avustavat kansallisten hallintojen virkamiehistä koostuvat työryhmät. Pysyvien edustajien komitea suorittaa myös neuvoston sille antamat toimeksiannot.

Neuvosto tekee päätökset määräenemmistöllä tai yksimielisesti hyväksyttävänä olevan säädöksen oikeusperustan mukaan; Euroopan yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa käytetään useimmiten määräenemmistöä.

Menettelytapakysymyksissä päätökset tehdään yksinkertaisella enemmistöllä.

Euroopan komission toimivaltaan kuuluu aloiteoikeuden lisäksi täytäntöönpanovalta, hallinto ja valvonta. Se edustaa yhteisön yleistä etua.

Komissio muodostuu 20 jäsenestä, jotka toimivat riippumattomasti (kaksi jäsentä Saksasta, Espanjasta, Ranskasta, Italiasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta kustakin sekä yksi jäsen kustakin muusta jäsenvaltiosta). Yksi jäsenistä on puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa. Sen jälkeen kun Euroopan parlamentti on äänestyksellään hyväksynyt komission, se nimitetään viideksi vuodeksi jäsenvaltioiden yhteisellä sopimuksella. Komissio vastaa toiminnastaan Euroopan parlamentille. Komission jäseniä avustaa pääosastoista ja erikoisyksiköistä koostuva hallinto, jonka henkilöstö työskentelee pääosin Brysselissä ja Luxemburgissa.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa on 15 tuomaria, joita avustaa yhdeksän julkisasiamiestä. Tuomarit ja julkisasiamiehet nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Tuomioistuimella on kaksi päätehtävää:

Se valvoo, että yhteisön toimielinten ja jäsenvaltioiden antamat säädökset ovat perussopimusten mukaisia.

Se antaa kansallisten tuomioistuinten pyynnöstä lausuntoja yhteisöoikeuden säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä.

Tuomioistuinta avustaa vuonna 1989 perustettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, jonka erityistehtävänä on yhteisön toimielimissä esiin tulleiden hallinnollisten riita-asioiden käsitteleminen sekä yhteisön kilpailusäännöistä johtuvien riitojen ratkaiseminen.

Tilintarkastustuomioistuin muodostuu 15 jäsenestä, jotka Euroopan unionin neuvosto nimittää yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Tilintarkastustuomioistuin tarkistaa unionin tulojen ja menojen laillisuuden ja asianmukaisuuden sekä varainhoidon moitteettomuuden.

EU:n erikoiskielessä puhutaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen kolmesta pilarista. Niillä tarkoitetaan kolmea laajaa toiminta-alojen kokonaisuutta, joiden sisällä unioni toimii vaihtelevassa määrin ja eri tavoin.

· Ensimmäinen pilari: yhteisöulottuvuus, joka liittyy Euroopan yhteisön, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ja Euratomin perustamissopimuksien määräyksiin eli unionin kansalaisuuteen, yhteisön politiikkoihin, talous- ja rahaliittoon yms.

· Toinen pilari: yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jota koskevat määräykset on esitetty Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osastossa.

· Kolmas pilari: poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa, joita koskevat määräykset on esitetty Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osastossa.

Näiden kolmen pilarin väliset erot liittyvät olennaisesti niihin sovellettaviin määräyksiin. Ensimmäiseen pilariin sovelletaan yhteisömenettelyä, kun taas toinen ja kolmas pilari kuuluvat niin sanotun hallitustenvälisen menettelyn piiriin.

Yhteisömenettely tarkoittaa Euroopan unionin ensimmäisessä pilarissa sovellettavaa toimintatapaa. Tämä toiminta perustuu yhdentymisen periaatteeseen, ja sen keskeisiä kohtia ovat seuraavat:

· komission yksinoikeus tehdä aloitteita

· määräenemmistöäänestysten laaja soveltaminen neuvostossa

· Euroopan parlamentin aktiivinen rooli: se toimii usein lainsäätäjänä yhdessä neuvoston kanssa

· Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen yhdenmukainen tulkinta yhteisön oikeudesta.

Toiseen ja kolmanteen pilariin sovellettava menettely muistuttaa niin kutsuttua hallitustenvälistä menettelyä. Se kuitenkin eroaa siitä siinä, että komissiolla on aloiteoikeus yhdessä jäsenvaltioiden kanssa, parlamentille annetaan tietoja ja sitä kuullaan ja neuvosto voi antaa velvoittavia säädöksiä. Neuvosto tekee tällöin ratkaisunsa yleensä yksimielisesti.