Home

Avainsanat

Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus

Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus kuvaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja alueiden välistä yhteisvastuuta. Se edistää tasapainoista ja kestävää kehitystä, alueiden ja maiden välisten rakenteellisten erojen kaventamista sekä yksilöiden tasavertaisia mahdollisuuksia. Käytännössä se toteutuu erilaisten rahoitustoimien ja erityisesti rakennerahastojen avulla.

Talouden globaalistuminen

Talouden globaalistuminen on suurimpia haasteita, joihin Euroopan unionin on vastattava. Sillä tarkoitetaan kehitystä, joka johtaa talouden maailmanlaajuiseen yhdentymiseen ja johon vaikuttavat pääasiassa seuraavat voimat:

  • kansainvälisen kaupan ja pääomanliikkeiden vapauttaminen
  • tekniikan kiihtyvä kehitys ja tietoyhteiskunnan tulo
  • markkinoiden sääntelyn vapauttaminen.

Talous- ja rahaliitto (EMU)

Talous- ja rahaliitto (EMU) merkitsee Maastrichtin sopimuksella käynnistettyä prosessia, jossa otettiin käyttöön euro ja jolla pyritään takaamaan vakaus ja kasvu.

Katso:

Vakaus- ja kasvusopimus

Talous- ja sosiaalikomitea

Talous- ja sosiaalikomitea perustettiin vuonna 1957 edustamaan talous- ja yhteiskuntaelämän eri ryhmiä. Talous- ja sosiaalikomitea muodostuu 222 jäsenestä, jotka jakautuvat kolmeen ryhmään: työnantajat, työntekijät ja erityisalojen edustajat (maanviljelijät, käsityöläiset, pk-yritykset ja teollisuus, vapaiden ammattien harjoittajat, kuluttajien edustajat jne.). Neuvosto nimittää jäsenet yksimielisesti neljäksi vuodeksi. Toimikausi voidaan uusia.

Komitealta pyydetään lausunto ennen useiden sisämarkkinoita, koulutusta, kuluttajansuojaa, ympäristöä, alueiden kehitystä ja sosiaalikysymyksiä koskevien säädösten antamista. Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan talous- ja sosiaalikomitean kuuleminen on pakollista yhä useammilla aloilla (uusi työllisyyspolitiikka, uudet sosiaalialan määräykset, kansanterveys ja tasa-arvo). Se voi antaa lausuntoja myös omasta aloitteestaan.

Tiiviimpi yhteistyö

Jotta unionin jäsenvaltiot, jotka haluavat edetä yhdentymisessä perussopimuksissa määrättyä pidemmälle, voisivat tehdä tiiviimpää yhteistyötä, on kehitetty erilaisia välineitä (sosiaalipolitiikasta tehty sopimus, Schengenin sopimukset jne.). Niiden avulla kyseiset jäsenvaltiot voivat edetä eri tahdissa ja/tai eri tavoittein Euroopan unionin toimielinjärjestelmän ulkopuolella. Tämän menetelmän käyttö on virallistettu sisällyttämällä Amsterdamin sopimuksella "tiiviimmän yhteistyön" käsite Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen.

Tiiviimmän yhteistyön tulee noudattaa tiettyjä ehtoja. Erityisesti sen tulee:

  • koskea alaa, joka ei kuulu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan
  • pyrkiä edistämään unionin tavoitteiden saavuttamista
  • ottaa huomioon mainittujen perussopimusten periaatteet
  • tulla käyttöön ainoastaan viimeisenä keinona
  • koskea suurinta osaa jäsenvaltioita.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaan päätöksen tiiviimmän yhteistyön aloittamisesta tekee neuvosto määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan.

Jäsenvaltio voi vastustaa tiiviimpää yhteistyötä tärkeistä kansallisesta politiikasta johtuvista syistä. Neuvosto voi kuitenkin määräenemmistöllä saattaa asian valtion- tai hallitusten päämiesten kokoonpanossa kokoontuvan neuvoston eli Eurooppa-neuvoston yksimielisesti ratkaistavaksi.

Katso:

Yhteinen toimielinjärjestelmä
Vaihtelevan geometrian Eurooppa
Eurooppa "à la carte"
Monen nopeuden Eurooppa

Tilintarkastustuomioistuin

Tilintarkastustuomioistuin muodostuu 15 jäsenestä, jotka Euroopan unionin neuvosto nimittää yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Tilintarkastustuomioistuin tarkistaa unionin tulojen ja menojen laillisuuden ja asianmukaisuuden sekä varainhoidon moitteettomuuden.

Toimielinten välinen tasapaino ja demokraattinen legitiimiys

Alun perin ainoastaan neuvostolla oli oikeus antaa säädöksiä ja Euroopan parlamentilla oli vain neuvoa-antava tehtävä. Maastrichtin sopimuksella vahvistettiin toimielinjärjestelmän demokraattista legitiimiyttä lisäämällä Euroopan parlamentin toimivaltaa lainsäädännössä sekä komission nimittämisessä ja valvonnassa.

Toimielimiä uudistettaessa Amsterdamin sopimuksella pyrittiin luomaan tasapaino toimielinten välille, jotta valta jakautuisi nykyistä demokraattisemmin ja jotta unionin kansalaiset ja jäsenvaltioiden parlamentit olisivat entistä enemmän mukana päätöksentekoprosessissa.

Amsterdamin sopimuksen tuomia muutoksia tässä yhteydessä olivat muun muassa seuraavat:

  • Yhteispäätösmenettelystä (jossa Euroopan parlamentti toimii lainsäätäjänä yhdessä neuvoston kanssa) tehtiin yleinen käytäntö, samalla kun Euroopan parlamentin lainsäädäntövaltaa lisättiin.
  • Komission legitiimiyttä Euroopan parlamenttiin ja jäsenvaltioihin nähden vahvistettiin uudistamalla sen nimitystapoja ja vahvistamalla sen puheenjohtajan asemaa.

Katso:

Euroopan komissio
Eurooppa-neuvosto
Euroopan unionin neuvosto
Komission hyväksyminen
Euroopan parlamentti
Kansalliset parlamentit
Yhteispäätösmenettely

Toissijaisuus ja suhteellisuus

Toissijaisuus- eli läheisyysperiaatteen tarkoituksena on varmistaa, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia. Sitä noudatetaan tutkimalla jatkuvasti, onko perusteltua toimia yhteisön tasolla, kun otetaan huomioon kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason suomat mahdollisuudet. Käytännössä toissijaisuus merkitsee sitä, että unioni ryhtyy toimiin aloilla, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, vain siinä tapauksessa, että sen toiminta on tehokkaampaa kuin kansallisen, alueellisen tai paikallisen tason toiminta. Toissijaisuusperiaate liittyy läheisesti suhteellisuusperiaatteeseen, jonka mukaan unionin ei tule ryhtyä toimiin, jotka eivät ole välttämättömiä unionista tehdyn sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.